Tuttuja juttuja, minulle. Ja teille, jotka olette lukeneet mun kirjoituksia aikaisemmin. Mutta uusia juttuja ystävälleni, joka oli kylässä viime viikolla.

Tuttuja juttuja

Lauantai

Näyttääkö ensimmäinen kuva tutulta? Osa saattoi ehkä tunnistaa paikan, ja kyseessä on tosiaan Copernicus Science Center, josta olen kirjoittanut jo aikaisemminkin. Tiedekeskus on yksi suosikkipaikoistani täällä, vaikka en siellä jatkuvasti haluakaan vierailla. Tiesin, että keskus kiinnostaa myös ystävääni ja astuimme porteista sisään jo ennen puoltapäivää.

Copernicus Science Center DaVinci

Tälläkin kertaa nähtävää oli paljon, ja löysin myös itselleni uusia tutkimuksia ja kokeita. Osa näyttelystä oli uusittu, osa pois käytöstä. Osan olemassaoloa en edes muistanut. Joka tapauksessa saimme aikaa kulutettua yli viisi tuntia ennen kuin suuntasimme pois.

Warsaw rooftop garden

Toistan alun kysymyksen, näyttääkö yllä oleva kuva tutulta? Mahdollisesti, sillä tiedekeskuksen jälkeen suuntasimme yliopiston kirjaston kattopuutarhaan, joka sijaitsee muutaman minuutin kävelymatkan päässä.

Tuttuja juttuja – uusia juttuja

Kattopuutarhavierailumme oli tarkoituksella erittäin lyhyt, sillä syksyn edetessä aurinkoinen aika vähenee. Kello lähestyi kuutta, kun hyppäsimme bussiin suuntanamme Łazienki Park. Olen muuten tästäkin puistosta maininnut aikaisemmin, sillä olen käynyt siellä mm. pääsiäisenä.

Chopin patsas Varsova

Puisto on itsessään kaunis ja laaja, mutta varsinainen syy vierailulle oli Chopinin patsas. Patsas näyttää yllättävän pieneltä kuvassa, mutta todellisuudessa se on melko iso. Lisäksi alueelta löytyi paljon rentoutumiseen tarkoitettuja tuoleja. Kuva ei myöskään kerro totuutta turistimäärästä, sillä meidän lisäksemme tämä alue oli täynnä erilaisia turistiryhmiä oppaineen.

Łazienki Park Varsova

Puisto on todellakin Varsovan isoimpia ja sisältää monipuolisesti nähtävää. Puistossa kuitenkin vallitsee rauhallinen tunnelma ja siellä pääsee kävelemään omaan tahtiin. Lisäksi puiston vesialueet ovat täynnä sorsia, ja osa vierailijoista olikin varannut mukaansa leipää linnuille.

Palace on the Isle Varsova tuttuja juttuja

Yksi puiston tunnetuimmista nähtävyyksistä on sen keskialueilla sijaitseva Palace on the Isle, jonka sisällekin pääsee vierailemaan. Itse olen keskittynyt nauttimaan maisemista ainoastaan ulkopuolella, mutta ehkä joskus uskaltaudun sisällekin. Joka tapauksessa kiersimme puistossa pimeän tuloon asti, jonka jälkeen lähdimme hetkeksi latailemaan akkuja ennen illallista. Tällä hekellä Varsovassa tulee pimeä seitsemän ja kahdeksan välissä, joka päivä aikaisemmin.

Tässä oli nyt lyhyt tiivistys mun viime lauantaista. Mulla olisi paljonkin kirjoitettavaa, mutta ei juuri aikaa tällä viikolla. Koitan kuitenkin parhaani mukaan pitää teitä ajan tasalla mun elämästä. Nyt ajattelin kuitenkin hetken rentoutua Netflixin parissa ennen kuin käyn yöpuulle.

-Marika

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *