Miniloma Kuopiossa, elikkä olen tällä hetkellä Suomen kamaralla. Sen tarkempia syitä mun vierailulle tai kohteen valinnalle en tule jakamaan, mutta ajattelin jakaa hieman mun kokemuksia ja ajatuksia.

Matka
Matka Varsovasta Kuopioon sujui yllättävän kivuttomasti, sillä lentoyhteydet sopivat varsin hyvin työaikatauluuni. Lähdin perjantaina töistä suoraan kentälle, jossa minulla oli muutama tunti luppoaikaa ennen lähtöä. Työpaikkani sijaitsee likellä kenttää, joten matka taittui vartissa junalla.
Jouduin poikkeuksellisesti ottamaan kengät pois turvatarkastuksessa, mutta onnekseni minulla oli mätsäävät sukat. Heitetään tähän sellainen välihuomio, että suurin osa sukistani on valkoisia nilkkasukkia, joten en yleensä ole tarkka, ovatko sukat täysin samaa paria.
Olin katsonut lähtöportin etukäteen, mutta etsiessäni ruokapaikkaa huomasin portin vaihtuneen. Ruokailun jälkeen kävelin takaisin portille, mutta kuulin ohimennen muutaman suomalaisen mainitsevan, että portti on jälleen vaihtunut. Luvan kanssa seurasin heitä oikealle portille ja lopulta koneeseen.
Ensimmäinen lentomatka taittui nopeasti ja vaihtoaikaa Helsingissä oli muutaman tunnin verran. Suunnittelin aluksi pyytäväni jotain kaveria kentälle kanssani, mutta tajusin, että tällöin minun tulisi kävellä turvatarkastuksen läpi uudelleen. Muutoin homma olisi ollut ok, mutta Puolasta ostamani tuliaisviinakset olisivat jääneet turvatarkastajien haaviin.
Suomessa
Myönnetään, että minua hieman jännitti palata Suomeen. Erityisesti kaksi asiaa olivat mielessäni: säätila ja hinnasto. Puolassa on ollut lämmin, kuten olen jo aiemmin todennutkin. Lisäksi Puolassa on halpaa verrattuna Suomeen, ja moneen muuhunkin maahan. Sain ensimmäisen muistutuksen Suomen hinnoista matkatessani Kuopion lentokentältä hotellille. Koska jälkimmäinen lentoni oli myöhässä, ainoa vaihtoehto oli ottaa taksi alle. N. 15 kilometrin matka kustansi vajaa 40 €, eli n. 160 zlotya. Vertailun vuoksi Varsovassa sama matka kustantaa maksimissaan 30 zlotya, eli seitsemän euron pintaan.
Toisaalta mietitään hyviä puolia; tietysti ihmiset, mutta ennen kaikkea ruoka. Olen kaivannut aamupalaruisleipää ja karjalanpiirakoita, Hesburgerin hampurilaisia ja majoneesia sekä suklaata. Onnekseni Hesburgerilla oli kuukauden tarjouksena Mega-ateria, ja hampurilaishimoni tuli tyydytettyä kerralla.

Lomailuun kuuluu yleisesti ostosreissu, ja minä suuntasin omallani paikalliseen S-Markettiin. Suosin yleensä K-kauppoja, mutta tällä kertaa iski laiskuus. Ostosreissu arkiseen ruokakauppaan tuntui normaalia paremmalta, sillä hyllyt notkuivat tutuista tuotteista puolankielisten ruokien sijaan.
Taktisesti jätin puolet matkalaukustani tyhjäksi, jotta jaksan raahata mukanani kasan ruokaa. Ruisleivän lisäksi ostin irtokarkkeja, kurkkupastilleja, lakritsia ja tietysti sitä suklaata. Myönnän myös, että kuorma on ehtinyt tyhjentyä yhden Mignon-munan verran.
Miniloma Kuopiossa, kannattaako?
Ehdottomasti kyllä. Vaikka reissaaminen on raskasta ja huomenna suuntaan takaisin Varsovaan, tuntuu hyvältä olla hetki Suomessa. Vaikka olen tottunut jo moneen asiaan Puolassa, olen samalla ehtinyt unohtaa, kuinka hyviä juttuja Suomessa onkaan. Esimerkiksi ilma on raikkaampaa (vai johtuuko tämä kylmyydestä?), hanavesi maukkaampaa ja täällä on tilaa liikkua.
Kuopio on kaupunkina tunnelmallinen, mutta tyhjät kadut tuntuvat välillä jopa aavemaisilta. Loskaiset tiet saavat minut kaipaamaan kevättä, vaikka toisaalta nautin suuresti saadessani heittää tänään lumipallon kohti seinää. Tiivistetysti voidaan sanoa, että tunnelmani ovat ristiriitaiset, mutta olen onnellinen.
-Marika