Loma Barcelonassa tuli hyvään saumaan, sillä olen ollut viime aikoina erittäin kiireinen töissä. Huomasin itsekin kaipaavani lepotaukoa ja pari päivää aurinkoisissa maisemissa teki eetvarttia.

barcelona yö palmu

Budjettilomalla

Valitsin Barcelonan lomakohteeksi muutamasta syystä:
– Minulla oli rajatusti aikaa
– Halusin edullisen loman

Täällä Puolassa ei tietenkään juhlita Suomen itsenäisyyspäivää, mutta halusin kuitenkin ottaa tuon perjantain vapaaksi. Näin minulla olisi hieman enemmän joustovaraa reissulleni. Toinen kriteeri lomalle oli hinta, sillä joulu on juuri tulossa ja sen mukana minä Suomeen. Katselin lentoja Ryanairin nettisivuilta ja lopulta minulla oli vaihtoehtona kaksi kohdetta: Barcelona ja Dublin. Päädyin kuitenkin Barcelonaan, sillä olen käynyt siellä ennenkin (näin ollen aikaa ei kuluisi ”pakollisten nähtävyyksien” etsimiseen tai kaupungissa eksymiseen vaan saisin rentoutua kunnolla) ja Espanja on Irlantia aurinkoisempi.

loma barcelonassa

Maksoin lentolipuista yhteensä n. 40 euroa. Lisäksi otin hostellin (kaksi yötä) samaan syssyyn, jolloin koko matkan hinnaksi tuli n. 60 euroa. Valitettavasti kahta päivää ennen lähtöä tajusin, etten saanut vahvistusta hostellista, joten päätin ottaa heihin yhteyttä sähköpostitse. Varaus ei tosiaan ollut mennyt perille (tässä kohtaa suosittelenkin välttämään Ryanairin Rooms -palvelua, sillä koitin toistamiseen varata hotellin tätä kautta, mutta ilman tuloksia). Lopulta varasin hostellin samaan hintaan hotels.com-palvelun kautta.

ranta barcelona

Yövyin Safestay Barcelona Sea Hostel -nimisessä hostelissa, joka sijaitsee aivan rannan vieressä. Itselleni halvan hinnan lisäksi sijainti oli keskeinen valintakriteeri. Toisaalta tiesin käyväni vain nukkumassa hostellissa, joten liian kranttukaan ei ollut. Kaiken kaikkiaan hostelli oli ihan ok. Toisin kuin High 5 hostel, jossa nukun yleensä Gdanskissa, tämä hostelli ei tarjonnut lukollisia kaappeja, vaan minun tuli ostaa lukko. Lisäksi oma pyyhe oli oltava mukana. Joka tapauksessa henkilökunta oli ystävällistä ja paikka oli ihan ok, joten budjettimatkailijalle ihan ok valinta.

marika vuorinen loma barcelonassa

Loma Barcelonassa

Kaipasin lomaltani lähinnä rentoa oleskelua, rannalla hengailua, aurinkoa ja hyvää ruokaa. Onnistuinkin saamaan tämän kaiken, vaikka uintikelejä ei Manner-Espanjassa enää ollutkaan. Päivällä lämpötilat olivat n. 16 astetta, mutta illalla oli sen verran kylmä, että villakangastakki tuli tarpeeseen.

sagrada familia 2019

Päätin kuitenkin käydä myös kaupunkikävelyllä ja kävin katsomassa muutamaa kuuluisaa nähtävyyttä. Sagrada Familia lieneekin yksi kuuluisimmista kirkoista Euroopassa ja on erittäin vakuuttava näky paikan päällä.

arc de triomf 2019

Samaa voisi sanoa Barcelonan riemukaaresta.

joulumarkkinat barcelona

Nähtävyyksien lisäksi päädyin paikallisille joulumarkkinoille. Markkinoilla olisi ollut vaikka mitä ihanaa käsityöläistuotetta tarjolla, mutta päätin jättää jouluostokset tänne Varsovaan.

dunkin donut barcelona

Paikallisen ruuan lisäksi päädyin käymään Dunkin Donuts -kahvilassa donitsilla. Luulisi, että meilläkin olisi ko. ruokapaikka Varsovassa, mutta ei.

joulu loma barcelonassa

Kaiken kaikkiaan loma Barcelonassa oli onnistunut ja tuli sopivaan saumaan. Auringosta saadulla energialla pärjää ainakin vuoden loppuun.

-Marika

Marika Eurooppa , ,

2 Replies

    1. Kiitos 🙂 Ja suosittelen vahvasti, varsinkin näin talvisaikaan löytää edullisesti lentoja ja kaupunkikaan ei ole niin ruuhkainen.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *