Monet mut tuntevat varmasti tietävät, että tykkään lautapeleistä, ja siksi lautapeli-ilta tuli enemmän kuin tarpeeseen.

Lautapeli-ilta

Maanantai on uusi lautapeli-ilta

Nautin erilaisten lautapelien pelaamisesta, oli kyseessä sitten vaativampi strategiapeli, perinteisempi peli kuten Alias tai niinkin helppo peli kuin ranskalaispeli. Poikkeuksena mainittakoon Monopoli, jonka pelaamisesta en nauti.

Ilahduin suunnattomasti, kun eräs työkaverini ehdotti lautapeli-iltaa ja suostuin mukaan välittömästi. Suomessa (tai ainakin Turussa) miltei jokaisessa baarissa on vähintään lautapeli tai kaksi, mutta täältä löytyi kunnon pelikahvila. Erilaisia pelejä oli valehtelematta vähintään viisikymmentä, ja suurin osa oli erilaisia strategiapelejä.

Mikäli ymmärsin työkaverini puheita oikein, joka maanantai kahvilaan kokoontuu pienehkö porukka pelaamaan yhdessä erilaisia lautapelejä ja siinä ohessa tietysti nauttimaan virvokkeista, pienistä välipaloista ja toistensa seurasta.

Meitä oli tarkoitus tulla suurempi porukka, mutta loppujen lopuksi meitä oli yhteensä neljä, joista yksi vetäytyi porukasta pois ennen varsinaisen pelin alkua. Syynä ei ollut peli tai seura, vaan illan loppuunmyyty (?) konsertti, johon olikin mahdollista saada vielä lippuja ovelta.

Yamatai

Päivän peliksi valikoitui Yamatai, joka oli itselleni täysin uusi tuttavuus. Ensivilaukselta peli vaikutti hieman sekavalta kaikkine pienine osineen ja ranskankielisine ohjeineen, mutta onneksi yksi työkavereistani oli pelannut peliä aikaisemmin sekä löysi englanninkieliset ohjeet netistä.

Vielä ennen ensimmäisen kierroksen alkua säännöt tuntuivat hieman sekavilta, sillä normaalien strategiapelien tyyliin pelivuoron aikana on runsaasti erilaisia mahdollisuuksia sekä pakollisia tehtäviä.

Sääntöjä on paljon, joten koitan selittää pelin perusidean tiivistetysti. Pelin tarkoituksena on kerätä mahdollisimman paljon pisteitä joko rakentamalla taloja tai temppeleitä, keräämällä rahaa, hankkimalla hahmoja tai hommaamalla extrapisteitä esimerkiksi rakentamalla talon vuorelle. Vuoron aikana on viisi erilaista toimintoa. Ensimmäisenä valitaan 1-5 erilaisesta vaihtoehdosta laivakortti, jonka avulla käyttöön sai tietyn määrän erivärisiä laivoja sekä mahdollisesti extratoiminnon tai kyvyn, kuten laivan uudelleensijoittelun.

Tämän jälkeen suoritettiin kortin toiminto, ostettiin mahdollisesti lisälaiva, sijoitettiin laiva(t) pelilaudalle, kerättiin laudalla oleva kukkakortti/rakennettiin talo tai temppeli. Vuoron lopuksi oli mahdollista ostaa itselleen hahmo, mikäli kukkakortteja on tarpeeksi. Jokaisella hahmolla on erilainen ominaisuus, joka hyödyttää pelaajaa pelin edetessä.

Pelin tarkoituksena on yksinkertaisesti kerätä mahdollisimman paljon pisteitä. Tällä kerralla oma taktiikkani oli kerätä mahdollisimman paljon rahaa ja hahmoja, ja se todella kannatti. En tiedä, johtuiko voittoni ensikertalaisen tuurista vai puhtaasti strategisesta pelisilmästäni, mutta haluan uskoa jälkimmäiseen.

Kaiken kaikkiaan peli oli viihdyttävä ja mielenkiintoinen, joten annan itse arvosanaksi sille 4/5.

Kawadziescia Boardgame Cafe

Itse kahvila oli viihtyisä ja valoisa, ja suurehkot pöydät ovat suunniteltu pelaajien tarpeisiin. En itse tällä kerralla syönyt mitään, mutta naapuripöydissä olevat herkkulautaset tuoksuivat ja näyttivät hyvältä.

Kawadziescia Boardgame Cafe sijaitsee Wolan alueella, lyhyen matkan päässä Varsovan keskustasta.

Loppuun lienee hyvä mainita, että osa lautapeleistä on saatavilla ainoastaan puolaksi (tai jollain muulla kielellä), mutta valikoimaa on silti runsaasti. Toivon, että lautapeli-ilta voisi olla tästä lähtien jopa viikottainen tapa, jotta saan mahdollisuuden testata myös muita paikan lautapelejä.

-Marika

Ps. Kiirettä pitää yhä, joten kirjoitustahti on hieman hitaampi kuin haluaisin. Mieluummin kuitenkin vähemmän ja laadukasta, eikö niin?

Marika Varsovassa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *