Kuulumisia yleisesti viimeisen kuukauden ajalta sekä tulevan viikonlopun suunnitelmia.

Kuulumisia yleisesti
Viime tekstistäni on jo miltei kuukausi ja tämä onkin pisin aikaväli, jonka olen pitänyt vapaata kirjoittamisesta. En halua luoda itselleni mitään paineita blogin suhteen, joten en myöskään koe huonoa omatuntoa kirjoittamattomuudesta. Lisäksi hiljaisuuteen on selkeitä syitä: mulle ei oikeastaan ole tapahtunut mitään ihmeellistä kuluneen kuukauden aikana.
Töissä on tällä hetkellä erittäin kiire. Toisaalta työpäivät kuluvat nopeasti ja olen vasta viime päivinä ehtinyt havahtumaan faktaan, että töistä päästyäni on vielä valoisaa. Töiden jälkeen käyn yleensä kuntosalilla ja sen jälkeen joko ruokakaupassa tai tulen suoraan kotiin syömään. Loppuilta kuluu pitkälti television parissa. Otin itselleni kuukaudeksi Viaplayn ja koska en haluaisi maksaa kahdesta suoratoistopalvelusta päällekkäin, olen ahminut sarjoja todella nopeaan tahtiin. Sarjoja on toki vähän liioiteltua, sillä olen katsonut ainoastaan Officen ja tällä hetkellä katson Communityn toista kautta. Puolustuksekseni aloitin ykköskauden loppupuolelta, sillä olen nähnyt alkupään jaksot.
Huomenna on jälleen yksi lempparijuhlapyhäni, nimittäin Fat Thursday. Toivon, että työpaikkani tarjoaa huomennakin puolalaistyyliset munkit meille työntekijöille, mutta hätätapauksessa voin hankkia itselleni yhden vaikka omakustanteisesti. Nämä puolalaiset munkit ovat oikein hyviä, mutta kaipaan tällä hetkellä runebergintorttua (vaikka virallinen päivä onkin ohitse ja en ole ko torttujen suurin ystävä) sekä hillolla varustettua laskiaispullaa. Laskiaispullan leipominen onnistuu kyllä itseltänikin, mutta nähtäväksi jää, saanko aikaiseksi.
Irtiotto Berliiniin
Viimeisen kuukauden aikana olen ollut tavallaan kiireinen, mutta tavallaan todella rutinoitunut. Huomasin, että pieni loma olisi paikallaan ja myös maisemanvaihto tekisi varmasti hyvää. Koska en tämän hetkisen työtilanteen takia pystynyt ottamaan muutamaa lisävapaapäivää, ovat viikonlopun lomakohteet hieman rajattuja. Jos lentokohteet karsitaan pois, realistiset vaihtoehdot ovat Berliini ja Puolan muut kaupungit.
Päädyin Berliiniin muutamasta syystä:
1) Kaupunki on itselleni tuttu
2) Hyvät ostosmahdollisuudet
3) Helppo matkustaa Varsovasta
Lähden perjantaina suoraan töistä junalla Berliiniin. Edestakaiset junamatkat maksoivat 80 € ja hostelli kahdeksi yöksi 24 €. Yhteensä irtioton hinnaksi tulee siis satanen ja siihen päälle tietysti ostokset ja ruoka. Tulen todennäköisesti kertomaan reissusta myöhemmin lisää.
Joka tapauksessa mulla on kaikki hyvin ja mulle kuuluu hyvää.
-Marika