Hyvää uutta vuotta ja vuosikymmentä jo hieman etukäteen. Mietin pitkään, mitä haluan tässä tekstissä kertoa. Ajattelin aluksi lyhyttä kertausta vuodesta 2019, mutta minusta tuntuu, että kaikki on tapahtunut vasta äskettäin, joten jätän sen välistä. Lisäksi juhlin pian vuosipäivääni Puolassa, ja tässä tulee ehkä enemmän kertausta.

Hyvää uutta vuotta gdanskista

Uudenvuoden juhlat

Viimeisessä to do -listassani kerroinkin jo hieman tämän illan tulevista juhlistani. Luokseni on tulossa kymmenisen työkaveria & ystävää ja teemana on edelleen hassut hatut. Lisäksi olen järjestänyt hieman teemaan sopivaa ohjelmaa. Klassikkopeli aasinhännän sijaan puemme hatun leijonalle. Pelin logiikka on tismalleen sama kuin alkuperäisessäkin, grafiikat vain erit. Valitsin kuvitukseksi 12 erilaista hattua, jotta saamme jännityksen maksimoitua.

Koska olen erittäin kilpailuhenkinen ihminen, luvassa on myös ”hassuin hattu” äänestys. Oma kaljahattuni on muutaman vastaavan kilpailun voittanut, joten kokeillaan veteraanivoimalla hakea voittoa tälläkin kertaa. Toisaalta kehtaavatko vieraani äänestää emännän voittoon? Tai kehtaavatko olla äänestämättä emäntää voittoon? Reilun pelin takaamiseksi suunnittelin äänestyslaput ja luvassa on suljettu lippuäänestys.

Suunnittelin myös järjestäväni hattuonginnan, mutta ajanpuutteen vuoksi se, tai onginta yleisesti, jääköön toiseen kertaan. Asuntoni on tosiaan kaksikerroksinen, joten onginnan järjestäminen onnistuisi puitteiden puolesta. Ainoastaan onki ja palkinnot puuttuvat, enkä tosiaan aio tänään suunnata enää kauppojen tungokseen.

gdansk joulukuu 2019

Vuosi 2020

Onko minulla lupauksia vuodelle 2020? Lyhyesti sanottuna ei. Minulla on kyllä suunnitelmia, kuten pleikkarin ostaminen, mutta mitään sen isompia lupauksia en aio tehdä. Tarkoitukseni on keskittyä elämään ns. normaalia elämää tulevana vuonna. Kulunut vuosi 2019 on ollut pitkälti uuden opettelua ja etsimistä, mutta ensi vuonna aion panostaa tavalliseen arkeen.

Olen oikeastaan hieman aloittanut jo tämän valmistelut. Ostin nimittäin viime lauantaina television ja sille on luvattu toimitus tälle päivälle. Kirjoitan tätä tekstiä hieman etukäteen joten en osaa sanoa, olenko jo uuden television omistaja vai en.

Lisäksi hankin vihdoin itselleni salijäsenyyden. Vieressäni olevassa ostoskeskuksessa on moderni ja suuri kuntosali, jonka hintakaan ei päätä huimaa. Sali on auki 24/7 ja hinta on n. 15 euroa kuukaudessa kun valitsin 13 kuukauden jäsenyyden. Ilman määräaikaakin hinta olisi ollut n. 20 euroa kuukaudessa.

Hyvää uutta vuotta

Näillä puheilla pistetään vuosi pakettiin. Hyvää uutta vuotta kaikille.

-Marika

Marika Varsovassa ,

One Comment

  1. Onnea Uudelle Vuodelle! Häntä pystyssä! Hyvä et viihdyt siellä. Ri tarvi munkaan olla huolissani.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *