CityFit Puola, eli kuntosali, johon päädyin ottamaan jäsenyyden. Olen pohtinut kuntosaliharrastuksen aloittamista jo miltei vuoden verran, mutta viimein elämäni täällä on sen verran vakiintunutta, jotta salikortin ostaminen oli vihdoin ajankohtaista.

Mitä halusin kuntosalilta?
Itselleni tärkeimmät kriteerit kuntosalille ovat sijainti, hinta ja aukioloajat. CityFit omaa kuusi kuntosalia Varsovassa ja yhteensä parisenkymmentä ympäri Puolan. Tilausvaiheessa sain valita halusinko jäsenyyden yhdelle salille vai käyttöoikeuden jokaiselle salille. Mietin hetken, että voisi olla kätevää ottaa jäsenyys kaikille saleille, sillä tästä ei juurikaan tule lisähintaa. Sen jälkeen mietin järjellä, ja tulin tulokseen, että tulen käymään ainoastaan lähisalillani.
Otin määräaikaisen, 13 kuukauden sopimuksen, jolloin hinta oli toisesta kuukaudesta alkaen 69,95 zlotya (n. 15 euroa). Liittyminen oli ilmaista. Ilmeisesti olen saanut hintaan tarjouksen, sillä tällä hetkellä ensimmäisen kuukauden hinta vaikuttaisi olevan 9,95 zlotya. Toistaiseksi voimassa olevan sopimuksen hinta olisi ollut 89,95 zlotya (n. 22 euroa) kuukaudessa ja aloitusmaksu 49,95 zlotya (n. 11,50 euroa). Mainittakoon, että hinnat voivat vaihdella hieman saleittain ja tarjousten mukaan.
Kolmantena kriteerinä olivat hyvät aukioloajat. Olen vahvasti iltaihminen, joten etenkin viikonloppuisin iltatreenit ovat loogisempi vaihtoehto kuin aamutreenit. Toisaalta tavoitteeni on alkaa käymään enemmän salilla töiden jälkeen, jolloin yöaukioloajat eivät niinkään vaikuta elämääni. Tärkeintä oli, että sali ei mene kiinni arkisin kahdeksalta.
Jäsenyyden ostaminen tapahtui helposti nettisivulta, valitettavasti sivut ovat puolaksi, mutta automaattikäännöksellä ja normaalilla järjellä pärjää pitkälle. Kun jäsenyys on ostettu, tarvitaan vielä puhelimeen ladattava sovellus, jonka avulla salille pääsee sisälle.

CityFit Puola | Plussat ja miinukset
Ajattelin tehdä vielä koosteen salin hyvistä ja huonoista puolista. Nämä ovat tietysti henkilökohtaisia kokemuksia ja preferenssejä.
Plussat:
-Avoinna 24/7, myös juhlapyhinä
-Edullinen
-Kirjautuminen mobiilisovelluksella
-Paljon välineitä (= ei jonoja)
-Moderni
-Ryhmäliikuntamahdollisuuksia
-Jos jotain unohtuu, mahdollisuus ostaa automaateista
-Mukava henkilökunta
Miinukset:
-Mobiilisovellus on puolaksi (en ainakaan vielä ole osannut vaihtaa)
-Ei saunaa
-Laitteet ovat puolaksi

Toistaiseksi olen ollut erittäin tyytyväinen valintaani. Olen nyt käynyt muutaman kerran, koska en halua myöskään aloittaa liian raskaasti, jotta innostus ei pääse lopahtamaan. Ja ennen kuin mitään väärinkäsityksiä pääsee tapahtumaan niin kerrottakoon, että miinuksissa mainittu ”laitteet ovat puolaksi” kohta tarkoittaa esimerkiksi kuntopyörän asetuksia. Ei sitä, että en osaisi käyttää jalkaprässiä, jos sen nimi olisi kirjoitettu puolaksi. (Google kääntäjän mukaan jalkaprässi olisi muuten prasy do nóg, mutta epäilen hieman tätä.)
-Marika