Berliinin luonnonhistoriallinen museo on ehdottomasti vierailemisen arvoinen kohde. Itseäni houkuttelivat eniten dinosaurukset, mutta museo oli täynnä muitakin kiinnostavia esineitä, kuten meteoriitin palasia. Laitan tähän alkuun myös varoituksen, jos hämähäkit tai muut outoudet pelottavat sinua, kannattaa jättää lukeminen tähän.

Marika vuorinen museo

Berliinin luonnonhistoriallinen museo

Kuten jo aiemmin mainitsin, vierailin museossa sunnuntaina. Koska päätin vierailusta vasta samana aamuna, en ostanut lippuja etukäteen. Lippu on mahdollista ostaa nettisivujen kautta, tai paikan päältä. Lipun normaalihinta on 8 €, mutta hostellin aulasta nappaamalla alennuskupongilla hintaa jäi 5 €. Suuntasin museolle hieman ennen yhtätoista, jolloin jonoa oli vain hieman. Jouduin odottamaan ehkä kymmenisen minuuttia, mutta pidin tätä varsin kohtuullisena. Museo tarjoaa ilmaisen narikan tai pantilla toimivia lokerikkoja. Lisäksi museosta voi vuokrata itselleen opastukseen tarkoitetun laitteen, mutta jätin tämän välistä.

Brachiosauruksen luuranko

Dinosaurushalli

Heti ensimmäisenä museossa tulee dinosaurushalli. Kuvassa näkyvä Brachiosauruksen luuranko on maailman suurin koottu dinosauruksen luuranko (lähde: Wikipedia), ja se olikin yllättävän vaikea saada ikuistettua yhteen kuvaan. Yhteensä koottuja dinosauruksia oli seitsemän.

Dinosaurus berliini

Vielä viime kuussa koottujen dinosaurusten lisäksi museossa oli t-rex-näyttely, mutta epäonnekseni se oli siirretty helmikuussa Kööpenhaminaan.

Berlin dinosaur

Dinosaurushallin takana oli museon kenties kuuluisin esine, eli Archaeopteryxin fossiili. Valitettavasti fossiilin edessä parveili koko ajan huomattava määrä vierailijoita, joten en saanut siitä hyvää kuvaa. Dinosaurushuoneessa oli kuitenkin nähtävissä myös muita fossiileja.

fossiili berliini

Muut näyttelyt

Myönnettäköön, että museossa oli myös tylsempi osio. Tällä tarkoitan kiviin keskittynyttä huonetta. Koska minulla oli kuitenkin aikaa, kävin myös tämän näyttelyn läpi.

Berliinin luonnonhistoriallinen museo kivihuone

Toinen hieman tylsähkö näyttelyosio oli avaruuteen keskittynyt osio. Koen, että kyseinen osuus oli suunnattu enemmän lapsille. Toisaalta oli mielenkiintoista nähdä meteoriittien palasia, mutta toisaalta kivinäyttelyn jälkeen taivaankappaleet näyttivät vain kivenpalasilta.

meteoriitti

Seuraavissa huoneissa palattiin jälleen maan pinnalle täytettyjen eläinten parissa. Täytettyjen eläinten lisäksi näytillä oli erilaisia luurankoja, luonnoksia jo sukupuuttoon kuolleista eläimistä, lasten piirustuksia sekä mutaatioita.

Berliinin uonnonhistoriallinen museo eläimet
Berliinin uonnonhistoriallinen museo papukaijat
Berliinin uonnonhistoriallinen museo luuranko
Berliinin uonnonhistoriallinen museo mutaatio

Tässä kohtaa toistan varoitukseni ötökkäkammoisille, sillä eräs näyttelyhuoneista oli omistettu hyönteisille ja hämähäkeille. Ei sentään oikeille, mutta suurennoksille.

Museum für Naturkunde
Berliinin luonnonhistoriallinen museo ötökät
Berliinin luonnonhistoriallinen museo ötökkä

Museon loppupuolella pääsimme kävelemään ohi hallin, joka oli kuin Harry Potter -elokuvista. En ole ihan varma, mistä tässä näyttelyssä oli kyse, mutta joka tapauksessa näky oli vaikuttava.

Museum für Naturkunde berlin

Kaiken kaikkiaan suosittelen ehdottomasti museota. Museoon on helppo saapua julkisilla ja hintakaan ei päätä huimaa. Aikaa läpikiertämiseen meni n. 1,5 tuntia. Lisätietoa museosta heidän omilta nettisivuiltaan: https://www.museumfuernaturkunde.berlin/en.

-Marika

Marika Eurooppa ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *