Berliini sijaitsee yllättävän lähellä Varsovaa, ja näppärästi Varsovan ja Amsterdamin välissä, ja sen lisäksi kaupungissa on paljon nähtävää. Berliini oli siis looginen valinta kesälomareissumme matkakohteeksi.

Marika Vuorinen Berliini

Päivä Berliinissä

Saavuimme Berliiniin hieman ennen kahtatoista ja kävimme heti ensimmäisenä nauttimassa aamupalaa juna-aseman Dunkin Donuts -kahvilassa. Sää oli hieman pilvinen, mutta toisaalta vilpoisessä säässä on mukavampi kierrellä kaupunkia. Koska kyseessä oli päiväretki, jouduimme raahaamaan matkatavaroita mukanamme koko päivän, mutta toisaalta oma matkalaukkuni on sen verran pieni ja kevyt, joten yksi päivä menee suhteellisen kevyesti.

Ostimme päiväksi julkisen liikenteen matkalipun, joka maksoi seitsemän euroa. Matkalipun sai ostettua helposti bussikuskilta, joten se ei vaatinut mitään kikkailuja. Suuntasimme aluksi Alexanderplatzille, josta jatkoimme matkaa kuvassakin näkyvälle Brandenburgin portille.

Berliini muuri

Portilta matka jatkui metrolla kohti Berliinin muuria, johon halusimme tutustua ajan kanssa. Muurin vieressä olevassa puistossa oli erilaisia opastekylttejä sekä muuta paikallista nähtävää, mutta itse muuri on erittäin pysäyttävä.

Berliini puisto

Muurin jälkeen lähdimme kävelemään kohti keskustaa, ja päädyimme paikalliseen puistoon. Vaikka kuvassa sää näyttää synkältä, onnistuimme näkemään pilkahduksia auringosta. Kuva ei tee oikeutta puiston koolle tai lähteessä näkyville lumpeille, mutta ainakin paikalliset osasivat nauttia puiston antimista.

Berliini ruokailu

Ruokailut

Söimme aamupalan junassa ja toistamiseen juna-aseman kahvilassa, joten päivällä kaipasimme jotain suolaista. Koitimme etsiä sopivaa ravintolaa, josta löytyisi jotain ”pienempää purtavaa”, sillä emme kaivanneet vielä mitään isompaa ateriaa. Löysimme pienen, tunnelmallisen kulmaravintolan läheltä Alexanderplatzia ja pääsimme istumaan ulkopaikoille. Listalta löytyi pannukakkujen ja sämpylöiden lisäksi kuvassa näkyviä ”piiraita”, jotka muistuttivat omasta mielestäni enemmän pizzaa kuin piirasta. Joka tapauksessa ruoka oli herkullista, ja paikallinen olut toimi hyvin kyytipoikana. Kävimme vielä illalla ostoskeskuksessa syömässä (kolmen euron nuudeliboksi teki hyvää) ja ostamassa eväitä tulevalle bussimatkalle, joten ruokailuiden suhteen Berliini ei ollut erikoinen.

Berlin

Berliini yleisesti

Yleisesti Berliini on ihan viihtyisä kaupunki, mutta Varsovaan verrattuna sotkuisempi, sillä maassa oli paljon roskia. Lisäksi kaupungissa oli huomattavasti enemmän turisteja, ja onnistuimmekin bongaamaan yllättävän paljon suomalaisia. Koska vierailimme kaupungissa lauantaina, näimme myös vähintään viisi eri polttariseuruetta.

Huomasin itsestäni, että pelkän lomailun lisäksi tutkin kaupunkeja ”potentiaalisina kotikaupunkeina” tulevaisuuden varalle. Voisin asua Berliinissä, mikäli saisin erittäin kiinnostavan työn ko. kaupungista, mutta Berliini ei ole listani kärkipäässä. Pidennetyksi viikonlopuksi voin kuitenkin kaupunkia suositella.

-Marika

Marika Eurooppa ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *