Kolmekymmentä kiloa tavaraa. Sen verran saan viedä mukanani. Otan mukaan yhden ruumaan menevän matkalaukun, yhden koneen sisälle tulevan matkalaukun sekä käsilaukun. Käsilaukussa kulkevat kaikki tärkeät paperit, elektroniikka sekä muu, jokapäiväinen tavara.
Read moreKun sain asunnon
Kirjoittelinkin aikaisemmin jo siitä, että hain asuntoa uudenvuodenaattona Airbnb:n kautta. Ajattelin nyt hieman avata lisää ajatuksiani asunnon hakemisesta sekä siitä, mitä sattui kun hain asuntoa aattona.
Read moreVuoden viimeinen
Kun sain kuulla joulukuussa muuttavani ensi vuonna Puolaan, sekä oikeastaan muuttavani koko elämäni, tuntui kaikki vielä kaukaiselta. Edessä olivat pikkujoulut, joulu, tavalliset työpäivät sekä uudenvuodenaatto.
Read more