Vuosi Puolassa on sujunut nopeasti, sisältänyt paljon uuden oppimista, on ollut täynnä uusia ystäviä ja kokemuksia. Päivääkään en ole katunut.
Vuosi sitten
On vaikeaa ajatella, että tasan vuosi sitten istuin Helsinki-Vantaan lentokentällä mukanani vain kaksi matkalaukkua sekä käsilaukku. Toinen matkalaukuistani oli ruumassa, toinen edessäni. Ja näihin muutamaan laukkuun olin pakannut kaikki, mitä kuvittelinkaan tarvitsevani, jotta pääsen alkuun Puolassa. (En voi käyttää termiä koko omaisuus, sillä rehellisesti suurin osa tavaroistani on yhä Suomessa.)
Luin juuri vanhan kirjoitukseni ensimmäisestä päivästäni Puolassa. Moni kirjoittamistani asioista tuntuu itsestäänselvyyksiltä ja jopa naurattaa nyt hieman. Esimerkiksi valittelin kielitaidon uupumista pikaruokalassa, vaikka todellisuudessa tiskin vieressä oli englanniksi toimivat tilausautomaatit. Tuntuu oudolta, että keskustan bussipysäkit aiheuttivat päänvaivaa tai en meinannut löytää metroa, sillä tällä hetkellä keskusta-alue tuntuu maailman selkeimmältä. Tietenkin on kiva huomata, että olen oppinut jotain kuluneiden 365 päivän aikana. Kaikki vuoden takainen jännitys on vaihtunut rutiininomaiseen arkeen.
Vuosi Puolassa
Vuoteni Puolassa on ollut opettavainen. Olen päässyt oppimaan paikallisten tapojen ja kielen lisäksi myös monista muista eurooppalaisista kulttuureista. Otetaan ajankohtainen esimerkki: tipaton tammikuu on suomalaista perintöä, mutta esimerkiksi Slovakiassa traditio ei ole tunnettu. Hollannissa taasen tipaton on hyvin normaali uudenvuoden lupaus. Unkariin tipaton on saapunut joitakin vuosia takaperin.
Vuoden aikana olen oppinut suhtautumaan ruokaan eri tavalla. Siinä missä suomalaisessa ruokakaupassa löydät kaiken haluamasi raastettuna, pilkottuna tai jotenkin esivalmistettuna, täällä täytyy tehdä miltei kaikki itse. (Kyllä, puhun perunoista. Perunoiden raastaminen valkosipulikermaperunoita varten on yllättävän tuskallista.) Olen oppinut maistamaan avoimemmin erilaisia ruokalajeja ja koitan jatkaa samaa mallia myös tänä vuonna.
Olen oppinut, että kielitaitoni onkin parempi kuin kuvittelin. Vuoden aikana sanavarastoni on laajentunut huomattavasti ja vaikka en jotain sanaa tietäisikään, uskallan selittää sen aliasmaisesti kavereilleni. Ja tulen yleensä jopa ymmärretyksi.
Olen tutustunut kaupunkiin hyvin ja minun ei tarvitse enää kulkea kartta kädessä minne ikinä menenkin. Hyödynnän yhä paljon Google-karttoja aikatauluja suunnitellessani, mutta pärjäisin ilmankin.
On vaikeaa tiivistää vuotta yhteen tekstiin, joten siksi en sitä yritäkään tehdä. Olette päässeet seuraamaan mun kulunutta vuotta tämän blogin kautta, mutta yhtä lailla tämä blogi toimii mulle ns. päiväkirjana, jonka muistoihin on mukava palata.
-Marika