Varsovan kattopuutarha on piilotettu helmi lähellä kaupungin keskustaa. Virallisesti kattopuutarha kuuluu Varsovan yliopiston kirjastolle ja löytyy osoitteesta Dobra 56/66, 00-312 Warszawa.

Kattopuutarha lyhyesti
Kuten aiemmin kerroin, mulla oli heinäkuussa vieraita täällä ja kattopuutarha oli yksi niistä paikoista, jonka halusin esitellä. Kattopuutarha oli itsellenikin melko uusi löytö, sillä kuulin siitä vasta kesän alussa, ja silloinkin puolivahingossa työkaveriltani. Kattopuutarha on ilmainen ja sinne pääsee vierailemaan huhti- ja lokakuun välisenä aikana. Paikalle on helppo saapua julkisilla, kuten linja-autolla.

Puutarha on itse asiassa kahdessa tasossa, ja maan tasalla sijaitseva osuus on hieman suurempi kuin katolla oleva puutarha. Alemmalla tasolla oli kasvien lisäksi pieniä puroja, joita pääsi ylittämään kivistä muodostettujen siltojen avulla.
Ylempään puutarhaan pääsi kahdella tavalla. Kirjaston aulasta lähtevällä hissillä tai puutarhan ”perällä” olevista portaikoista, jotka näkyvät kuvassa taka-alalla. Vaikka kirjasto on melko korkea, portaat ovat melko loivat, joten kävely sujuu sutvakasti.

Varsovan kattopuutarha – mun vinkit
Kattopuutarha on itsessään upea nähtävyys, sillä viihtyisyyteen on panostettu mm. penkkien ja siltojen avulla. Suosittelen kuitenkin ajoittamaan vierailun sään mukaan. Liian kuumalla puutarhassa ei pärjää pitkään, sillä suojaa auringolta ei juurikaan ole. Liian pilvisellä säällä taas maisemat peittyvät. Sateinenkaan sää ei ole ihanteellinen, sillä kuten totesin, suojaa ei juurikaan ole. Mutta puolipilviselle ja semilämpöiselle säälle puutarha on ihanteellinen vierailukohde.
Varaa sopivasti aikaa. Sopivasti voi olla vaikka vain puoli tuntia, sillä jo pikakäynnillä pääsee hyvin ihastelemaan aukeavia maisemia, tai monta tuntia, sillä puistosta on tehty hyvin viihtyisä.
Voit yhdistää vierailun esimerkiksi Copernicus Science Center -vierailuun, sillä nämä kaksi kohdetta sijaitsevat hyvin lähellä toisiaan. Itse asiassa kattopuutarhan näköalapaikalta pääsee ihailemaan tiedekeskuksen rakennusta.
Mitään lukuisia vinkkejä mulla ei ole listata, sillä vierailu ei oikeastaan eroa normaalista puistokäynnistä. Joka tapauksessa kattopuutarha on yksi Euroopan suurimmista, ja kiva ekstra Varsovan vierailulle.
Kattopuutarhasta voi lukea lisää ja katsoa lisäkuvia Varsovan yliopiston nettisivuilta. Nettisivuilla kerrotaan myös kasvitieteellisestä puutarhasta, jossa en ole vielä ehtinyt piipahtamaan, mutta kuvien perusteella vaikuttaa vierailun arvoiselta kohteelta.
-Marika