Varsovan kansallismuseo sijaitsee lähellä Nowy Swiat -katua ja museolle pääsee helposti julkisilla kulkuvälineillä keskustasta.

Varsovan kansallismuseo

Varsovan kansallismuseo

Olen asunut yli vuoden Varsovassa, joten vierailu kansallismuseossa alkoi tuntua viimein ajankohtaiselta. Lisäksi edellisviikkoinen vierailuni Berliinin luonnonhistorialliseen museoon muistutti, että osaan nauttia myös kulttuurista. Minulla ei ollut suuria ennakko-odotuksia museon suhteen suuntaan tai toiseen, sillä en tutustunut näyttelyihin etukäteen.

Varsovan kansallismuseo, tai Muzeum Narodowe, kuten puolalaiset sitä kutsuvat, on auki pääosin klo 11.00 – 18.00, mutta maanantaisin museo on kiinni. Koska päätin jälleen kerran vierailustani vasta samana päivänä, ostin lipun museosta. Vierailu vakituisissa näyttelyissä kustantaa 20 zlotya (n. 5 €) ja 5 zlotyn (n. 1,25 €) lisähintaan pääsi vierailemaan myös väliaikaisessa näyttelyssä. Audio-oppaan vuokra olisi 10 zlotya (n. 2,5 €), mutta jätin jälleen kerran elektronisen äänioppaan vuokraamisen välistä. Museon hintaan sisältyi narikka. Mainittakoon myös, että museo on ilmainen tiistaisin.

Muzeum Narodowe print

Väliaikainen näyttely

Tällä kertaa väliaikiaisessa näyttelyssä keskityttiin taidegrafiikan (eng. printmaking) historiaan. Näyttelyssä oli runsaasti esineitä 1800-luvulta ja etenkin graafisen suunnittelun historiaan kuuluvat diplomit olivat upeita luomuksia. Taidegrafiikan näyttely oli verrattain pieni ja itse kävelin sen läpi vartissa.

kansallismuseo Varsova

Uskonto vahvasti läsnä

Puola on tunnetusti uskonnollinen maa, ja uskonto näkyykin selkeästi kantavana teemana ensimmäisen kerroksen näyttelyssä. Vanhimmat esineet olivat 1400-luvulta.

jesus museo warsaw
kastemalja puola

Erityisesti yllä näkyvä kastemalja vuodelta 1477 oli vakuuttava ja valokuva ei anna oikeutta metalliteokselle. Osaisitteko kuvan perusteella arvioida maljan kokoa? En minäkään, mutta todellisuudessa maljan korkeus lienee puolentoista metrin luokkaa.

The National Museum in Warsaw

Varsovan kansallismuseo | toinen kerros

Museon toisessa kerroksessa on pieni museokauppa, jossa myydään mm. kirjoja, postikortteja, kyniä ja magneetteja. Suurin osa kirjoista oli kirjoitettu puolaksi, mutta poikkeuksiakin löytyi.

Lisäksi toisen kerroksen näyttelyt olivat maalauspainotteisia.

The Battle of Grunwald

Yllä näkyvä The Battle of Grunwald -niminen maalaus oli yksi museon suurimmista ja vahvalla intuitiolla voisin väittää sen olevan tunnetuimpia teoksia museossa.

varsovan kansallismuseo maalaukset

Monet museon maalauksista ovat peräisin 1800-luvun puolenvälin ja 1900-luvun alkupuolen väliseltä ajalta.

puola kruunu

Varsovan kansallismuseo | ylin kerros

Museon ylin kerros oli oma suosikkini. Varsinkin kuvassa näkyvä kruunu ja valtikka saivat minut pysähtymään useammaksi minuutiksi. Lisäksi ylimmässä kerroksessa oli nähtävissä erilaisia asuja menneiltä ajoilta, astioita, käyttöesineitä ja koruja. Jälleen kerran kuvat saattavat hämätä, sillä esimerkiksi alla oleva kuninkaallinen leninki vastasi korkeudeltaan aiemmin nähtyä kastemaljaa.

Varsovan kansallismuseo kuninkaalliset asut

Lopputiivistelmänä mainittakoon, että museo oli hintansa arvoinen, mutta omasta mielestäni hieman tylsähkö. Mikäli Varsovassa on aikaa vain yhdelle museolle, suosittelen ennemmin suuntaamaan kansannousun museoon.

-Marika

Marika Varsovassa ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *