Mulla oli täysin tavallinen viikonloppu, vaikka papukaijojen ruokkiminen ei ehkä jokapäiväinen aktiviteetti olekaan.

Perjantai
Perjantai kului yllättävän rauhallisissa merkeissä, sillä olin väsynyt kuluneen työviikon takia. Kaipasin vain omaa tilaa, rentoutumista ja hyviä Netflix-ohjelmia. Tarkoitukseni oli katsoa Keskusteluja murhaajan kanssa: Ted Bundyn haastattelut, mutta keskittymiskykyni loppui ensimmäisen jakson jälkeen. Vaihdoin taustalle Frendit, ja painuin aikaisin pehkuihin.
Lauantai
Lauantaina minun oli tarkoitus nukkua pitkään. Monet tietävätkin, että en ole ollenkaan aamuihminen, joten siksi nautin etenkin viikonloppujen kiireettömistä aamuista. Valitettavasti olen tottunut tiettyyn unirythmiin säännöllisen työn seurauksena, joten heräsin ensimmäisen kerran jo kahdeksalta. Minulla ei ole kuitenkaan hajuakaan, mitä normaalit ihmiset tekevät aamuisin, joten selailin hetken sosiaalista mediaa ja painelin muutamaksi tunniksi takaisin nukkumaan. (Okei, jotkut nauttivat aamukahvin, -palan tai -brunssin, käyvät juoksulenkillä tai kuntosalilla, lukevat lehden tai katsovat lastenohjelmia, mutta nämä eivät kuulu omiin aamurutiineihini.)
Laiskan aamun jälkeen tarkoitukseni oli suunnata ostoskeskukseen, mutta matkalla pysähdyin ruokkimaan papukaijoja. Tämä oli ehdottomasti yksi viikonloppuni kohokohdista. Noin puolentoista tunnin mittaisen pysähdyksen jälkeen pääsin vihdoin jatkamaan matkaa ostoskeskukseen. Täällä on tosiaan aika reippaasti erilaisia ostoskeskuksia, mutta tarkoitukseni oli käydä ostamassa uusi tuoksu Hollisterista, joita löytyy tästä kaupungista ainoastaan yksi kappale, joten siksi kohteeni oli Galeria Mokotów.
Paluumatkalla sää oli vaihtunut aurinkoisesta sateiseksi, ja ratikkamatkani aikana sade muuttui raekuuroksi salamoin höystettynä. Harkitsin hetken, josko olisin jatkanut matkaani keskustaan asti, jottei minun olisi tarvinnut kävellä rakeiden keskellä. Tulin kuitenkin tulokseen, että rento lauantai-ilta kotona on muutaman juoksuaskeleen arvoinen. Loppuilta kului rattoisasti katsoessani Ted Bundyn haastattelut loppuun.

Sunnuntai
Sunnuntai oli hieman ”vauhdikkaampi” päivä, sillä kävimme esittelemässä vanhaakaupunkia uudelle työkaverillemme. Varsovan vanhakaupunki on kooltaan aika pieni, mutta erittäin tunnelmallinen. Viime vierailuni aikana torilta löytyi vielä joulukuusi, mutta tällä kertaa alue oli huomattavasti keväisempi.
Kiertelyn ja kävelyn lomassa nälkä ehti kivasti kasvamaan, joten menimme syömään paikalliseen ravintolaan. Itse otin tylsästi pihvin, sillä leivän sisällä tarjottava perinteinen keitto sisältää yleensä makkaraa ja kananmunaa, enkä erityisemmin välitä kummastakaan.
Tämän jälkeen suuntasimme keskustaan jälkiruokakahveille. Itse skippasin kahvin, mutta onneksi kahvilasta sai makuisan palan porkkanakakkua. Olen syönyt täällä enemmän kakkua kuin kehtaan myöntää, mutta toisaalta kakkupalat ovat halpoja ja kooltaan suurempia kuin Suomessa.
Päivän päätteeksi suuntasimme keskustassa sijaitsevaan sporttibaariin ottamaan muutaman erän biljardia. Kyseinen baari on paikallisella tasolla hieman kalliihko, ja biljardin tuntihinta on liki sama kuin Turussa ( 30 zlotya, eli n. 8 € tunti). Valikoimasta löytyy kuitenkin paikallisia oluita, joita nautimme pelaamisen lomassa. Lopulta kävimme haukkaamassa iltapalaa keskustan Burger Kingissä. (Tavallinen viikonloppu Turussa olisi tarkoittanut Hesburgeria BK:n sijaan, mutta valitettavasti täältä ei Heseä löydy.)
Kotona olin hieman kymmenen jälkeen, sillä kaikesta huolimatta maanantaina olisi jälleen työpäivä edessä.
Tavallinen viikonloppu tiivistetysti
Mun tavalliseen viikonloppuun täällä kuuluu tiivistetysti paljon unta, jonkin verran rentoutumista, omaa aikaa, ystäviä, mahdollisesti ostoksia sekä ilmeisesti kakkua. Ei siis ollenkaan huono, vaikka itse sanonkin.
-Marika