Puolan rajoitukset ovat kiristyneet tasaisesti viime viikkojen aikana. Olen kirjoittanut Puolan koronatilanteesta viimeksi lokakuun puolivälissä, mutta tuntuu, että tästä on ikuisuus.

Puolan rajoitukset 7.11. alkaen
Uusista koronarajoituksista pidettiin kokous keskiviikkona 4.11. ja rajoitukset ovat voimassa lauantaista eteenpäin. Eli huomisesta alkaen ostoskeskukset sulkevat jälleen ovensa. Ainoastaan ruokakaupat ja apteekit saavat olla auki, mutta nekin rajoitetuin ihmismäärin. Alle 100 neliömetrin liiketiloissa saa olla 1 ihminen per 10 neliömetriä, ja isommissa kaupoissa määrä on rajattu 1 ihmiseen per 15 neliömetriä. Puolassa kauppojen sallittu asiakasmäärä on ilmoitettu jo pitkään kaupan ulko-ovella, mutta luku on vaihdellut rajoitusten mukaan.
Ostoskeskukset eivät ole ainoita, jotka joutuvat sulkemaan ovensa. Elokuvateatterit, taidegalleriat ja muut kulttuuri-instituutit joutuvat myös sammuttamaan valonsa. Tämä ei oikeastaan vaikuta omaan elämääni tällä hetkellä, sillä olen käynyt elokuvissa viimeksi tammikuussa ja kulttuurielämykset menevät arkisin kiinni niin aikaisin, etten niihin työpäivän jälkeen muutenkaan kerkeä. Lisäksi kouluihin tulee lisää rajoituksia, ja sähköinen opiskelu laajennetaan myös 1.-3. luokan opiskelijoihin.

Miten minä olen varautunut uusiin rajoituksiin?
Olen usein kirjoittanut ajankohtaisista rajoituksista, mutta harvemmin siitä, miten minä olen varautunut rajoituksiin. Kirjoitin maaliskuussa tekstin ”Kaksi viikkoa kotona”, mutta vähänpä silloin tiesin.
Huomasin noin viikko takaperin, että talvitakkini on rikki. Joten käytin mahdollisuuden hyväkseni ja kävin kauppojen vielä ollessa auki ostamassa uuden. Voisin hoitaa ostokset helposti netissä, mutta jotkin asiat, kuten housut ja takki, on kivempi ostaa kivijalkamyymälästä. Onnekseni löysinkin vettäkestävän talvitakin ja näin ollen minulla ei pitäisi olla tarvetta shoppailukierrokselle. Lisäksi kävin ostamassa lautapelin syntymäpäivälahjaksi ystävälleni. (Disclaimer: ystäväni ei puhu suomea, enkä usko hänen lukevan blogiani, joten uskallan mainita lahjan tässä.)
Lisäksi kävin tekemässä isommat ruokaostokset jo eilen ja aion käydä kaupassa vielä tänään, kun sallittu asiakasmäärä on isompi. En ole hamstrannut ruokaa mitenkään ihmeellistä määrää, mutta koitan vähentää tarvetta yhden tai kahden ostoksen pikakäynneille. Lisäksi huomasin jo eilen kaupassa käydessäni uhkaavan trendin, sillä vessapaperihyllykkö oli miltei puolityhjä. Tänään aion täydentää varastojani vielä mm. kuivahiivalla, sillä nautin yhä sämpylöiden leipomisesta silloin tällöin.
Ostin itselleni myös Tony Hawk ProSkater 1 + 2 remastered -pelin, jotta minulla on jotain tekemistä pimenevien iltojen aikana.
Toisin kuin keväällä, en aio rajoittaa sosiaalista kanssakäymistä kokonaan. Aioin kuitenkin pitäytyä vain tutuissa piireissä, eli sellaisten ihmisten kanssa, joiden kanssa olen normaalistikin tekemisissä päivittäin / viikottain. Kun kaikki paikat ovat kiinni, on ainakin tarpeeksi aikaa peli-illoille. Valitettavasti myös suosikkilautapelikahvilamme on suljettu, mutta onneksi kaveripiirissämme omistetaan peli jos toinenkin.
Tällainen tilannepäivitys Puolasta tällä kertaa.
-Marika
Ps. Ajankohtainen tieto Puolan tilanteesta täältä:
www.gov.pl/web/koronawirus