Puolan protestit on aihe, jonka meinasin aluksi sivuttaa blogissani, sillä koitan vältellä kaikkea politiikkaan liittyvää. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että asia on todella iso ja näkyvä, joten en voi ohittaa protesteja.

Puolan protestit

Puolan protestit – miksi?

Aloitetaan siitä, miksi täällä protestoidaan. Erilaiset protestit ovat olleet arkea jo pitkään, mutta viimeisen viikon aikana Puolassa on vastustettu perustuslakituomioistuimen tiukennuksia maan jo valmiiksi tiukkoihin aborttilakeihin. Lyhyesti kerrottuna mikäli uusi laki astuu voimaan, abortin voi saada laillisesti vain raskauden alkaessa raiskauksesta tai insestistä tai mikäli raskaana olevan naisen henki on uhattuna. Näin ollen esimerkiksi vammautunutta sikiötä ei saa abortoida. Tiukka aborttilaki johtuu pitkälti katolilaisen kirkon merkityksessä Puolassa.

Jo tällä hetkellä useat puolalaisnaiset joutuvat matkustamaan ulkomaille tai turvautumaan laittomiin keinoihin abortin saadakseen.

Varsova protesti

Yleislakko

Keskiviikkona 28.10. Puolan naiset järjestivät yleislakon, jonka tarkoituksena oli saada naisten ääni kuuluviin. Monet naiset ottivat keskiviikoksi sairaslomaa, jotta valtio joutuisi konkreettisesti yleislakon maksumieheksi. Myös yleislakon aikana järjestettiin useita mielenosoituksia. Puolan lisäksi tukimielenosoituksia järjestettiin ainakin Saksassa ja Tsekissä.

Varsovan suurmielenosoitus

Varsovan suurmielenosoitus

Varsovan suurmielenosoitus (kuvissa) 30.10. on käynnissä tällä hetkellä, ja tuhannet ihmiset ympäri maata ovat saapuneet Puolan pääkaupunkiin. Puolan koronatilanne ei muuten ole helpottanut, päin vastoin, mutta suurin osa protestoijista käytti asiallisesti kasvomaskia ja pyrki pitämään turvavälit.

symboli

Mielenosoitusten symboliksi on noussut punainen salama ja #strajkkobiet (suom. naisten lakko) on yksi käytetyimmistä asiatunnisteista sosiaalisessa mediassa. Symboli näkyy vahvasti kaduilla (mm. katumaalauksissa), pahvikylteissä, julisteissa, vaatetuksessa sekä mediassa.

puolan protestit 2020

Lisäksi käytössä on erilaisia sloganeita. Yllä oleva raitiovaunu on pysäytetty Varsovan keskustaan ja siinä oleva teksti, kobiety jestesmy z wami, voidaan vapaasti suomentaa muotoon ”naiset, olemme kanssanne”. Tunnetuin slogan lienee kuitenkin ”to jest wojna”, ”tämä on sotaa”.

Protestit ovat hyvin koordinoituja, esimerkiksi tämän päivän suurmielenosoituksessa on monta tapahtumapaikkaa. Ne keskittyvät kuitenkin keskusta-alueelle ja vanhaankaupunkiin. Protestit ovat rauhallisia, vaikka niitä on poliisin lisäksi valvomassa armeijan henkilöstöä. Keskustassa pyörii muutama helikopteri ja lisäksi ambulansseja on miltei joka kulmalla.

Vaikka keino on äärimmäinen, toivon, että kansa saa äänensä kuuluville.

-Marika

Marika Varsovassa , ,

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *