Tänään mulla oli virallisen epävirallinen muuttopäivä, sillä sain avaimen toiseen asuntooni. Asunto on toki edelleen huone, kuten aiemmin mainitsinkin, mutta olen silti iloinen.

muuttopäivä

Pakkaaminen

Pakkaaminen oli tällä kertaa erityisen helppoa, sillä olen ostanut ainoastaan yhden paidan sen jälkeen kun saavuin Varsovaan. Käytännössä minun vain piti etsiä tavarani ympäri asuntoa. Kun sanon ympäri asuntoa, tarkoitan huonettani, kylpyhuonettani sekä kodinhoitohuonetta, jossa pyykkikone sijaitsee. Pitkän vitkuttelun jälkeen sain suurimman osan tavaroista pakattua jo eilen, ja jätin ainoastaan tänään aamulla / päivällä tarvitsemani tavarat esille.

Varasin näille tavaroille erikseen tilaa matkalaukusta, joten ”kotiin” saavuttuani jälkeen minun piti enää heittää meikit, laturit ja muut piensälät laukkuun. En ainakaan usko, että olen unohtanut mitään.

Muuttopäivä ja aikataulutus

Minullahan on siitä hyvä tilanne, että asuntoja tulevalle yölle löytyy jopa kaksi. Näin sain lisäaikaa päättää, kannattaisiko minun muuttaa torstaina vai perjantaina. Tulin kuitenkin tulokseen, että torstai-ilta sopii paremmin kalenteriini kuin perjantaiaamu tai -ilta. Lisäksi saan lykätä huomista herätystä jopa puolella tunnilla.

Tässä muuttopäivän aikataulu lyhyesti:
Keskiviikko – pakkaus
Torstai / alkuilta – avaimen nouto
Torstai ilta – vanhan avaimen luovutus
Torstai myöhäisilta – muutto

Minullahan on täällä julkisen liikenteen kulkukortti, ja itse asiassa saavuinkin ensimmäiseen majapaikkaani julkisilla kulkuvälineillä. Toisaalta silloin oli valoisaa, ja nyt illalla enää ei ole. Lisäksi olen ehkä hieman laiskistunut, tai tottunut edullisiin hintoihin?, ja erittäin mukavuudenhaluinen. Päätin siis tilata itselleni kyysin Taxify-sovelluksen avulla. Helppoa ja edullista, sillä muuton hinnaksi tuli n. 7 euroa.

Ensimmäinen yö uudessa paikassa

Myönnetään, ensimmäinen yö uudessa paikassa jännittää. Onneksi kämppikseni vaikuttaa mukavalta ja luotettavalta ihmiseltä, ja toivonkin, että pääsen tutustumaan myös häneen paremmin. Uusi huoneeni sijaitsee n. kolmen kilometrin päässä keskustasta ja kerrostalon kahdeksannessa kerroksessa, joten en usko, että ketään tulee ikkunan taakse tirkistelemään.

Huone itsessään on melko vaatimaton, mutta tulen varmasti viihtymään siinä seuraavat 18 päivää. Itse muuttopäivä on aina raskas, vaikka tavaraa ei olisikaan paljoa, mutta onneksi huomenna voi taas ottaa rennommin.

-Marika

Marika Varsovassa ,

One Comment

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *