Otsikko ”eläintarhassa” voi olla hieman harhaanjohtava, sillä kerron tekstissäni ennemminkin koko lauantain kulusta kuin ainoastaan eläintarhasta.

Eläintarhassa

Kohti eläintarhaa

Aloitetaan kuitenkin siitä eläintarhasta. Olin päättänyt jo etukäteen, että vietän lauantain lomaillen ja ajattelin, että eläintarha olisi tarpeeksi ”turistipaikka” minulle.

Vierailin etukäteen tarhan nettisivuilla, sillä yleensä se on looginen paikka saapumisohjeille. Nopealla katsauksella sivuilla vain ilmoitettiin, että paikalle on helppo tulla julkisilla, muttei mitään mainintaa, millä niistä. Hetken selvittelyn jälkeen päädyin tulokseen, että ratikka nro 18 kulkisi keskustasta aivan eläintarhan lähelle. Toisin kuin busseissa ja metrossa, raitiovaunussa ei ollut mainintaa, mikä pysäkki tulee seuraavaksi. (Tämä toki saattoi olla poikkeus, sillä olin kirjaimellisesti ensimmäistä kertaa paikallisessa ratikassa.)

Eläintarhassa

Eläintarhaan päästyäni kaksi asiaa yllätti minut ennen kun astuin edes porteista sisään. Hinta oli halvempi kuin olin nettisivuilta käsittänyt. Vierailu maksoi 20 zlotya, eli noin viitisen euroa. Sen lisäksi virkailijat eivät ymmärtäneet englantia. Koitin varmistella puiston sulkeutumisaikaa, mutta sain vastaukseksi ainoastaan päänpyörittelyä. Tässä kohtaa mainittakoon, että olin saapunut paikalle n. puoli kahden pintaan ja käsittääkseni puisto oli auki neljään.

Itse tarha oli huomattavasti suurempi kuin suomalaiset eläintarhat, sekä tuntui sokkeloisemmalta. Toisaalta Korkeasaaressa on tullut vierailtua niin monta kertaa, että siksi tämä paikallinen eläintarha tuntui huomattavasti suuremmalta ja sekavammalta. Monet eläimistä oli otettu talven ajaksi sisälle hoitoon, mutta joitakin yksilöitä saattoi bongailla ulkoa. 

Koitin kiertää tarhaa ympäri loogisessa järjestyksessä, mutta syystä tai toisesta en onnistunut siinä. Opasteita oli melko harvakseltaan ja osaa niistä oli hieman hankalahko tulkita. Uskon kuitenkin, että onnistuin näkemään kaiken paitsi hämähäkkeihin erikoistuneen talon, mutta tämä oli osittain tietoinwn valinta. Eläintarhassa oli tosiaan ulko- ja sisähäkkien lisäksi erilaisia taloja, kuten tuo hämähäkkeihin erikoistunut rakennus, akvaario, matelijatalo sekä virtahepoallas. En ollut aluksi varma, saiko näihin mennä, sillä ovet olivat tummennettuja ja niissä oli puolaksi tekstiä. Onneksi ”ethän käytä salamaa” ja ”ei lastenrattaita” -kuvat paljastivat hieman, ja uskalsin ottaa riskin ja avata oven.

Kello lähestyi puolta neljää ja olin omasta mielestäni löytänyt kaikki muut eläimet, paitsi hain. Kartasta löytyi suuri hain kuva, joka oli sijoitettu virtahepojen yhteyteen. Myös virtahepoaltaan luokse saavuttaessa oven edessä oli pieni, pronssinen haipatsas. Tässä eläintarhassa noita pieniä pronssipatsaita oli useampia, ja usein ne merkkasivat, että ko. eläin olisi lähellä.

Hetken pyörittyäni ympyrää, päätin rohkaistua ja kysyä lähelläni seisovalta mieheltä, josko hän tietäisi, missä hai sijaitsee. Hän totesi, että tässä eläintarhassa ei taida sellaista olla ollenkaan, ja tyydyin tähän vastaukseen.

Warsaw Zoo

Mitä tapahtui eläintarhan jälkeen?

En olisi arvannut, että yksi kysymys saattaisi muuttaa koko päivän kulkuni. Kuten mainitsin, kysäisin lähelläni seisovalta mieheltä, missä hai sijaitsee. Oletin, että keskustelu olisi jäänyt tähän, mutta olin väärässä. Mies kehui aksenttiani ja kyseli hirveästi, mistä olen kotoisin. Aloimme siinä sitten rupattelemaan ja kävi ilmi, että hän on vaihto-oppilaana Puolassa ja opiskelee kielitieteilijäksi, joten on siksi kiinnostunut myös omasta kielestäni.

Kävelimme neljään asti yhdessä eläintarhaa ympäri, kunnes tuli aika poistua. Tämän jälkeen vaihto-opiskelijaystäväiseni kysyi: ”Olenko jo käynyt tutustumassa Varsovan vanhaan kaupunkiin?” No enhän minä vielä ollut, joten olisi kiva käydä tutustumassa siellä jonkun opastuksella. Hyppäsimme lähimpään ratikkaan ja matkasimme yhden pysäkin, jotta pääsimme vanhaan kaupunkiin. Vanha kaupunki lienee terminä hieman hämäävä, sillä oikeasti rakennuksilla on ikää n. 70 vuotta.

Paikka oli kuitenkin upea ja tunnelma erittäin jouluinen, sillä illan hämärtyessä jouluvalojen värit korostuivat kivirakennuksia vasten. Alueelta löytyi myös luistelurata sekä jouluvaloin koristeltu karuselli. Sisäänheittäjät koittivat saada meitä ravintolaansa nauttimaan paikallisesta ruuasta, mutta me kävimme hakemassa kaupasta eväät ja kävelimme paikallisen suihkulähteen luokse. Suihkulähteessä ei tietenkään näin talvella ollut vettä, mutta koristevalot olivat sitäkin upeammat.

Kun kello löi viisi, suihkulähteen vierestä kajahti päälle musiikki ja koristevalot lähtivät ”tanssimaan” musiikin tahtiin. Tämä esitys oli erittäin hienosti koordinoitu ja kesti kokonaisuudessaan ehkä vartin. Esitys tapahtuu ilmeisesti joka lauantai, mahdollisesti myös perjantaisin. Kesäisin esitykset ovat vielä pitempiä, sillä ne saattavat kestää jopa tunnin. Silloin paikalle on hyvä saapua ajoissa, jos haluaa nähdä jotain.

Takaisin keskustaan

Ulkoilma alkoi kääntyä nollasta pakkasen puolelle, joten päätimme suunnata keskustaan. Kävelymatka vanhasta kaupungista keskusta-alueelle ei ollut pitkä, mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Kadut olivat (jälleen) täynnä jouluvaloja ja hyväntuuliset ihmiset kävelivät rauhallisesti ympärillä. 

Kun pääsimme takaisin keskustaan, päätimme käydä vielä oluella. Piwo tarkoittaa muuten puolaksi olutta, ja se onkin ainoita sanoja, joita osaan. Uusi ystäväni tiesi erään hyvän paikan, mutta jostain syystä baari oli vaihtanut ulko-oven paikkaa, ja jouduimme hieman kiertämään, jotta pääsimme istumaan. Paikallinen olut oli edullista myös baarista ostettuna. Yksi olut maksoi noin 10 zlotya, eli n. 2,50 euroa. Keskustelimme kielistä, Puolasta, Varsovasta ja kulttuurieroista kahden oluen ajan, kunnes kello löi hieman yli yhdeksän ja ajattelin, että nyt olisi hyvä aika lähteä takaisin majapaikkaani. Tämä siksi, että muistelin viimeisen bussin lähtevän n. kymmenen pintaan. (Olin muuten väärässä, täällä kulkee yöbusseja.)

Bonustarina bussimatkasta

Loppuun kerron vielä hauskan sattuman, joka tapahtui kotimatkallani. Istuin bussissa ja päätin soittaa nopean puhelun Suomeen. Puhelu kesti kokonaisuudessaan vajaa kolme minuuttia, jonka jälkeen eräs paikallinen nainen tulee juttelemaan minulle. En aluksi saanut selvää, mitä hän sanoi ja totesin, että en puhu puolaa. Sen jälkeen hän alkoikin puhumaan minulle selkeällä suomen kielellä, ja kyseli, että olenko Suomesta. Juttelimme siinä hetken, kunnes hänen täytyi jäädä kyydistä pois. Eipä siinä, maailma on pieni ja olipa jännittävä kuulla omaa äidinkieltään vieraassa maassa paikallisen puhumana. 

-Marika

Marika Nähtävyydet, Varsovassa

2 Replies

  1. Sulla tais olla oikein kiva päivä! Ainakin tuli sellainen tunne, kun päivään mahtui hauskoja yhteensattumia!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *