Mitä ja miksi?
Tämän blogin idea on simppeli – haluan pitää läheiseni ajan tasalla elämästäni.

kuva: Emmi Nikkanen
Kohti tulevaisuutta
Kuten moni teistä tietää, syksyllä 2018 tein yhden elämäni isoimmista päätöksistä ja hain töihin Puolaan. Uusia alkuja on siis luvassa, niin vuoden, työn kuin tämän blogin osalta. Suurin osa läheisistäni asuu Turku–Helsinki-akselilla, mutta käsittääkseni kukaan ei asu Varsovassa. Päätin siis perustaa tämän blogin, jotta kaikilla on mahdollisuus seurata elämääni ja minä saan helposti kerrottua kuulumisiani.
Tässä blogissa käsittelen elämääni pintapuolisesti, sillä vaikka haluan jakaa omat kokemukseni, arvostan silti yksityisyyttä. Lisäksi kirjoittaminen on ollut minulle aina luonnollisin tapa jakaa ajatuksiani ja tuntemuksiani. Se tuntuu turvalliselta. Ja aina voin tehdä sen valinnan, että tekstit jäävät vain omaksi ilokseni.
Tällä hetkellä istun kotisohvallani Turussa, ja voin vain veikkailla tulevaa. Mitä ja miksi tulen teille jakamaan täällä? Kuvittelen jakavani teille hetkiä ja tuntemuksia ennen muuttoa, muuton aikana, muuton jälkeen ja lopulta tavallisesta arkielämästäni. Toisaalta voi olla, että tulen viikon jälkeen maitojunalla takaisin enkä tule ikinä julkaisemaan yhtään tekstiä. Hauskinta on, että kukaan meistä ei voi tietää, mitä tulee tapahtumaan. Jokainen meistä voi vain veikkailla, minä mukaan lukien.
Vastavuoroisuus
Vaikka koen blogin olevan helppo tapaa jakaa elämäni läheisilleni, haluan painottaa, että tämän tarkoituksena ei ole olla ainoa kommunikaatioväline minun ja teidän välillänne. Vaikka jätin blogiin kommenttimahdollisuuden, joskin tarkastan kaikki kommentit etukäteen välttääkseni roskapostin, tiedän jo etukäteen, että tulen kaipaamaan myös muuta yhteydenpitoa.
Uskon, että tulen ottamaan Puolassa paikallisen prepaid-liittymän, mutta turvallisuussyistä haluan pitää myös nykyisen puhelinnumeroni. Infoan toki muutoksesta erikseen, jotta osaatte tavoittaa minut oikeasta numerosta. Perinteisen puhelimen lisäksi sosiaalinen media toimii. Julkisista tileistä lienen aktiivisin Instagramissa. Myös Facebookista tavoittaa hyvin.
Mikäli minut haluaa tavoittaa ”virallisemmissa” merkeissä, jos nyt näin voidaan ilmaista, saa pistää sähköpostia tulemaan osoitteeseen: marika@marikavuorinen.fi
Tulen varmasti laittamaan myös teille viestiä, sillä ihmissuhteet perustuvat molemminpuoleiseen yhteydenpitoon. Todennäköisesti en lähesty sähköpostilla, mutta mistäs sitä tietää, vaikka siitä tulisikin pääkommunikaatiovälineeni. Toisaalta osoitelistani kumisee tyhjyyttään sellaisten sähköpostiosoitteiden osalta, jotka eivät ole työn tai koulun takia tulleet tutuksi.
Vuosi loppuu pian, joten toivotan kaikille onnistuneita, uusia alkuja.
-Marika